Helmikuu 2007

Tehokkuutta asiakkuuksien ja päämiesten hallintaan 

Bang & Bonsomer Groupissa käynnistettiin keväällä 2005 yrityksen liiketoimintastrategian kokonaisvaltainen arviointi ja uudelleenmäärittely.Yhtiön toiminta käytiin läpi perusteellisesti työryhmissä, joissa oli edustettuina organisaation eri osia. Selvitykset ja kehitystyö johtivat uuteen organisaatiorakenteeseen ja uusiin toimintamalleihin. Muutosten läpivienti kaipasi tuekseen myös uusia entistä tehokkaampia työvälineitä.Tietojärjestelmiä koskevat määrittelyt ja valinnat hoidettiin vuoden 2006 aikana; uusien prosessien jalkautus ja IT-ratkaisujen käyttöönotto toteutetaan vuoden 2007 kuluessa.

Uusinta Microsoft-teknologiaa

Bang & Bonsomerin IT-infrastruktuuri on jo aikaisemmin perustunut Microsoft-teknologiaan.Hankkeen myötä päätettiin ottaa käyttöön uusimpia työvälineitä ja ratkaisuja. Intranet-ympäristöksi ja dokumentinhallinnan järjestelmäksi valittiin Microsoft Office SharePoint Server 2007 (MOSS). Asiakkuudenhallinnan ratkaisua koskeva lopullinen hankintapäätös tehdään vuoden 2007 ensimmäisen neljänneksen aikana. Toiminnanohjauksessa päätettiin jatkaa IBS:n ERP-järjestelmän uudemmalla versiolla.


 

Kuukauden aihe uutisarkisto